Uusi kierto taas käynnissä, alkoi lauantaina, joten taas ens viikon maanantaina ultra kp10. Nyt sit pitäis alkaa taas ovulaatiota tikuttamaan. Aattelin alkaa jo kp 7, kun viimeksi tuli niin aikaisin. Nyt tosin, että päästäisiin siirtoon, niin ovulaation pitäisi tulla kp13 tai sen jälkeen, muuten osuu pääsiäiselle ja ei tietenkään silloin onnistu. Joten todennäköisesti siis menee tämä kierto ohi ja siirtyy sitten huhtikuun loppuun. 

Se ois sitten viimeinen siirto tästä hoidosta. Tajusin, että pitää ens ultrassa nyt sit jo miettiä jatko eli millä lääkkeillä lähdetään tekemään seuraava icsi. Pitää saada reseptit valmiiksi, jos alkaa seuraava kierto taas viikonloppuna ja viimeksi lääkitys alkoi kp2. Toivon mukaan mies ja poika voi tulla mukaan viimeiseen siirtoon, jos siihen vielä päästään. Jotenkin ois kiva päättää hoito yhdessä. Mietin jo, et mihinköhän saadaan poika hoitoon keräyksen ajaksi. Täytyy varmaan yrittää löytää joku hoitaja, kun en haluaisi ketään sukulaista pyytää, kun en halua tästä yrittämisestä kertoa jos ei ole pakko. 

Viime aikoina oon huomannut, että on alkanut ärsyttää myös muiden lapsettomuushoidoissa olevien plussat eri keskustelupalstoilla. Eihän se multa ole pois ja on ihan tyhmää, mutta minkäs sitä ajatuksilleen ja tunteilleen mahtaa. Tuntuu, että muutenkin on kovin itkuinen fiilis. Monet lukemani tekstit, sanat, laulut meinaavat saada kyynelkanavat auki. Ihan vaan muutaman hyvän ystävän näkemisen ajatteleminen jotka siis tietävät näistä hoitokuvioista, saa kyyneleet silmiin. Inhottava se rusentava tunne joka välillä valtaa sisuksen. Koko ajan vaan yrittää valmistaa itsensä sitä huonointa vaihtoehtoa kohti, jotta se ei murskaisi täysin. Pakko alkaa varmaan suunnittelemaan elämään uusia suunnitelmia, miten tää meidän pikkuperhe jatkaa tästä yhdessä eteenpäin. Omaa uraansa pitää ruveta miettimään ja muutenkin uusia unelmia. En nyt vielä täysin luovuta, mutta pakko alkaa valmistautumaan myös siihen mahdolliseen huonompaan vaihtoehtoon.