Tänään oli diabeteshoitajalla käynti. Onneksi oli järki-ihminen vastassa. Kuulemma nyt mitataan 5 kertaa viikossa, joista 4 päivänä vain aamulta paasto ja tunnin jälkeinen arvo ja sitten yhdeltä päivältä 8 arvoa eli aamu, lounas, päivällinen ja iltapala ja kaikista ennen ja 1h kuluttua syönnistä. Tulokset lähetän Jorvin diabeteskätilöille, joilta tulee sitten lisäohjeet aina jatkosta. Enää ei siis varsinaisesti ole asian tiimoilta neuvolassa käyntiä vaan seuranta siirtyy Jorville. Nytpä sitten mittailemaan ja toivomaan parasta, että arvot laskee kohdilleen.

Varasin meille ajan 4d-ultraankin. En vaan jaksa odottaa heinäkuuhun jolloin on rakenneultra. Haluan nähdä, onko vatsassa kaikki hyvin jo ennen sitä. En osaa määrittää, onko mahdolliset vatsassa tuntuneet tuntemukset vauvasta vai jostain vatsan toiminnasta johtuvia. Eilen ja tänään on tuntunut välillä varsinkin päivällä pikku muljahduksia vatsassa. Sellainen vähän niin kuin painoton tila jossain kohdassa vatsaa. Iltaisin nukkumaan mennessä ei kyllä tunnu mitään. No joko ne on vauvasta tulevia tai sitten kuvittelen vaan ja ovatkin esim. eksyneitä pieruja ;D

Vatsan kovettumisesta kysyin, niin ei liity diabetekseen vaan enemmänkin raskauteen yleensä. Jos tulee vatsa kipeäksi niin pitää rauhottaa menoa. Joten seurataan tilannetta. Toivottavasti pysyy kurissa.