Eilen tuli uusi oire, nimittäin pahoinvointi. Sitä tuli 3 kertaa parin tunnin jaksoissa, sellainen etova olo. Testejä tehty nyt siis kolmena aamuna. No kai ne aika samalta näyttää. Eilen oli ehkä vähän haaleampi, mutta niin oli kyllä kontrolliviivakin edellispäivää verrattuna. Varmaan siis ihan yhtä haaleita/tummmia ovat kaikki. Tein eilen myös clearbluen digitestin, se antoi tuloksen raskaana 1-2 viikkoa. Mutta silti sisintä kalvaa kauhea epävarmuus. Oikein aamulenkillä moitin itseäni siitä, että menin taas innostumaan liian aikaisin. Kerroin yhdelle työkaverille ja yhdelle ystävälle testeistä. Heti sen jälkeen tuli tunne, että tyhmä nyt kun sanot ääneen, niin sittenpä tää taas kosahtaa.

Yritän jotenkin valmistautua perjantain verikokeeseen. Jos uutiset on huonoja, niin pitää yrittää ajatella positiivisena uutisena sitä, että ainakin jokin tarttui kohtuun hetkeksi kiinni. Raskaus on siis mahdollista seuraavilla siirroilla. No jos yrittää pinnistellä ihan pelkän järjen avulla ja miettiä mitä sanoisin esim. itse jollekin joka kertoisi noista testi tuloksista, niin jos ajattelee, että kyseisen testin voi tehdä ensimmäisestä päivästä kun kuukautiset pitäisi alkaa. No tämä päivä olisi mulla vasta  tuleva perjantai eli silloin olisi kp28, tosin kierron vaihtelu ollut 28-31 päivää. Joten jos tällainen testi näyttää positiivista jo 5 päivää aikaisemmin, niin silloinhan hormonimäärän pitäisi olla jo päiviin nähden aika korkea. Sitä en tiedä ajatellaanko/lasketaanko tätä jotenkin erilailla hedelmöityshoitojen yhteydessä kuin luomuraskauksissa..ei kai? 

Olisipa jo perjantai ja saisin faktoja pöytään. Mulle odottaminen on kaikkein vaikeinta. Mieluummin otan huonot uutiset vaikka heti kuin joudun odottelemaan. Stressaan jo sitäkin, että jos tää nyt olisi verikokeenkin jälkeen positiivinen tulos, niin milloin ensimmäinen varhaisultra olisi. Menisi todennäköisesti vasta parin viikon päähän, koska ollaan viikko reissussa ja käsittääkseni juuri tuolla viikolla olisi voinut sen jo tehdä. Joten "joudun" anopille kertomaan mahdollisesta raskaudesta, ilman että ollaan edes varmistuttu ettei ole kohdunulkoinen tms. Ääh, taas mietin asioita vaan liikaa! Mä pelkään, että perjantaina tuun alas korkeelta ja kovaa! No laitan tähän taas kuvan noista ma-ke tikuista.

IMG_1167.jpg