Eilen illalla ensimmäinen pisto suoritettu. Itse pistos ei tuntunut ollenkaan, hetki sen jälkeen kylläkin tykytti ja vähän poltteli pistoskohdan alueelta. Tämänkin meni ohi parissa minuutissa. Jännittää vähän kun tänään pitäisi asiasta pomolle mainita, koska minun on ilmoitettava etukäteen ensi viikon mahdollisesta punktiosta ja sairaslomasta. Saa nähdä miten suhtautuu asiaan. Yritän kylläkin kovettaa itseni niin, että oli vastaus mitä tahansa, niin tämä on minun elämäni ja se menee ohi työelämän. Tiedän nimittäin, että poissaoloni hankaloittaa töissä ja varsinkin se, että en osaa vielä sanoa tarkkaa päivää, mahdollisesti tiedän vasta perjantain ultran jälkeen.. No tällaset on mulle vaikeita juttuja, mietin aina liikaa miten tekemiseni muihin vaikuttaa. Kun tulee kipeeksi niin miettii, olisiko siltikin työkuntoinen. No pakko vaan käydä heti sanomassa kun menen töihin, että saan asian ulos päästäni eikä tarvitse sitä enää murehtia.

Eilen illalla kun odottelin unen tuloa, tajusin että on aikalailla vuosi siitä kun elämämme muuttui täysin. Varmaan tajusin siksikin, että mies lähdössä laskettelureissuun työporukalla kuten vuosi sittenkin helmikuussa. Sieltä palatessa sunnuntaina, rupesi vähän nolona puhumaan, että hänellä on yksi miehinen vaiva joka mietityttää. Näytti sitten toista kivestä joka oli siis vähintään tuplat toiseen verrattuna. Epäilin jotain tulehdusta ja sanoin ettei kauaa kannata katsella, että mene käymään työterveyslääkärillä, mikäli ei yhtään olo helpota. Menikin maanantaina käymään siellä päivällä ja laittoi sitten mulle viestiä, että on Meilahdessa päivystyksessä tutkimuksissa. Ensin taidettiin testata klamydia pois kuvioista ja sen jälkeen jäätiin odottamaan, että lääkäri ehtii tulla tekemään ultran. No viimein puolen yön tienoilla oli ehtinyt ja sen jälkeen mies pääsi kotiin. Heräsin siihen kun hän tuli ja kysyin unen seasta, selvisikö jotain. Vastaus oli joku massa siellä on, mulla on varmaan kivessyöpä. keskustelumme jäi näihin sanoihin, koska kumpikaan ei tainnut osata sanoa mitään. Oli kiva jatkaa nukkumista tuon jälkeen. 

Tästä alkoikin tutkimukset muutaman päivän välillä ja perjantaina taidettiin jo olla urologin luona. Siellä sitten tuli vahvistus eli  kivessyövältä se näyttää niin ultran kuin verikokeiden perusteella. Sieltä saatiin lähete Naistenklinikalle antamaan spermanäyte ennen leikkausta. Kiveksen poistoleikkaus taisi olla aikalailla viikon päästä tuosta urologilla käynnistä. Leikkaus meni hyvin ja mies oli yhden yön sairaalassa. Tämän jälkeen tehtiin vielä kerroskuvaus ym. testejä. Sitten taas odoteltiin noin 3 viikkoa patologilta vastausta ja sitten tulikin kirjeellä kutsu syöpäklinikalle. Siellä kerrottiin, että kivessyöpä ja kerroskuvauksissa oli löytynyt etäpesäke munuaisten läheltä olevasta imusolmukkeesta. Kuulemma tyyppipaikka mihin lähettää etäpesäkkeen. No tästä seurasi se, että pelkkä kiveksen poisto ei riittänyt vaan piti aloittaa myös sytostaattihoidot. Lääkäri kyllä painotti, että tämä on sellainen syöpä joka me sulta parannetaan, että nyt tulee olemaan vaan rankka kevät. Tästä huolimatta kyllähän päässä jyskäsi, että mitä jos kuitenkin kuulutaan siihen 10% joka ei parane. Näillä tiedoilla lähdettiin viettämään pääsiäistä ja sen jälkeen alkaisivat hoidot. Mieheni kävi vielä antamassa yhden spermanäytteen ennen hoitoja. Noiden spermatalletusten varassa sitä tällä hetkellä ollaan.

Miehelläni alkoi ns. BEP-hoito  eli kolmen eri solunsalpaajan yhdistelmä: bleomysiini, etoposidi ja sisplatiini. Tämä tarkoitti kolmea 3 viikon hoitojaksoa joissa ekalla viikolla laskettiin 5 päivänä suoneen 2 noista lääkkeistä ja joka tiistai 12 viikon ajan yhtä lääkkeistä. Eka 5 päivän hoitojakso piti olla sisällä sairaalassa, jotta pystyivät seurata olotilaa ja mahdollisia haittoja jne. Seuraavina kahtena 5 päivän hoitojaksona sai olla sairaalassa tai mennä kotiin yöksi. Mieheni tuli aina kotiin, sillä vihasi sairaalassa oloa ja tietysti osastolla oikein huutaa syöpä, kun siellä on pelkästään syöpäpotilaita. Elimme elämää 3 viikon sykleinä. Eka viikko oli sytoviikko, joka oli siis sitä että aamulla vein ja iltapäivästä hain miehen kotiin. Siinä välissä olin itse töissä. Toka viikolla mies oli huonossa kunnossa, oli pahoinvointia ja väsymystä. Kolmas viikko mies oli taas vähän paremmassa kunnossa ja jaksoi tehdä ja käydäkin välillä jossain. Samalla kuitenkin jo ruvettiin valmistautumaan taas viikkoon yksi eli sytoviikkoon.

Viimein kesäkuussa saatiin tieto, että etäpesäke on hävinnyt ja syöpä nujerrettu. Nyt alkoi 7 vuoden seuranta, aluksi 3 kk välein ja joka vuosi väli kasvaa. Mitä sitten jäi käteen tuolta ajalta? Koko hoitojen ajan jaksoimme viljellä huumoria ja mieheni oli kyllä todella positiivinen koko hoitojen ajan. Tulimme vielä läheisemmiksi, meistä tuli tiimi. Toisaalta kun ollaan tuosta keväästä puhuttu niin meillä ei hirveästi ole kummallakaan muistikuvia siitä. Sitä vaan eli noita 3 viikon syklejä ja yritti selviytyä eteenpäin. Ystävät toimivat ihanana tukena, töissä kerroin avoimesti mikä meillä on tilanne jolloin sain sieltäkin ymmärrystä. Töissä meillä oli aika kiireistä aikaa, mikä oli ehkä hyväkin, koska silloin sain hetkeksi muuta ajateltavaa. Mutta kyllä täytyy sanoa, että se tieto siitä, että puoliso sairastaa tautia, joka voi viedä hänet sinulta, on murskaavaa. Juuri kun elämässä alkoi kaikki mennä hyvin ja suunniteltiin häitä ja tulevaisuutta, tuleekin syöpä joka vie täysin maton jalkojen alta. Mieheni teki kyllä syövän voittamisen lisäksi melkoisen urotyön, sillä hän hoitojen aikana luki isoon kansainväliseen tenttiin ja kävi suorittamassa sen syöpähoitojen loppusuoralla vielä hyväksytysti. Melkoinen mies!

Oikeastaan tuon syövän jälkeen ollaan varmastii molemmat ruvettu pyrkimään kohti omia unelmia. Pyritään toteuttamaan niitä. Se varmasti sai minut alkamaan lukemaan pääsykokeisiin, joista olen jo muutaman vuoden haaveillut. Nyt syöpä tietysti on paljon mielessä, koska sen takia ollaan nyt tässä pisteessä esim. lapsettomuushoidoissa. Nyt toivoisi, että edes tässä asiassa voitaisiin mennä vähän helpomman kautta, mutta aika näyttää.

Aika vähän muuten on vertaistukea tai muuta tukea syöpäsairaan omaisille. Se tuki täytyy itse etsiä. Löysinkin vertaistukiryhmän facebookista "eniten vituttaa läheisen syöpä". Hyvä paikka purkaa tuntoja ja saadaan tukea. Päällimmäinen ajatus nyt ja hoitojenkin aikana jo oli FUCK THE CANCER!