Tänään soittelin klinikalle ja kyselin miten meidän alkioille kävi. Siellä oli saatu 5 alkiota pakkaseen, mikä tarkoittaa että joku alkio on ottanut loppukirin, koska la oli puhetta 5 alkiosta joista yksi on kuitenkin jo käytössä. Täytyy sanoa, että on kuin kivi olisi tipahtanut sydämeltä. Meillä on nyt useampi yrityskerta odottamassa pakkasessa, jolloin säästyy ne pakas-spermat. 

Nyt olo on taas positiivisempi. Tänään vatsa on kyllä sitten ollut kipeämpi, sitä on juilinut pitkin päivää. Kiva kun eilen kävin lukemassa jonkun blogista tunnelmia ennen plussaa ja mainitsi erilaisia oireita joita oli ollut kiinnittymisen yhteydessä. No arvaapa vaan olenko nyt tänään ollut aistivinani kaikkea sellaista samantapaista. Vielä kun nyt omasta mielestäni pitäisi olla laskennallisesti kiinnittymisen aika. Oireeni voivat siis olla keksittyjä, johtua lugeista tai olla vaan hyperi oireita. ARGH!! 

Tää on kyllä melkoista hermopeliä koko homma. Varmasti vielä tämä eka yritys on pahin, kun ei tiedä miten keho reagoi mihinkin hoitoon jne. 

Mutta nyt yritän olla onnellinen jokaisesta niistä joka selvisi pakkaseen asti. Ehkä tällä vielä mahdollisesti mahassani olevalla tyypillä on mahdollisuudet. Yritän pitää hälle peukkuja pystyssä, koitahan taistella siellä! (niin ja enkö mä just viime viikolla päättänyt et se on vaan solukasa, jota en personoi...jeps *huokaus*)