Jaahas, niin se vain aika kului tuosta marraskuusta nopeasti. Jospa siis palaisin tuohon tiistaihin 8.11 jolloin balonki asennettiin. Illalla siis oikeastaan kaikki tuntemukset ballongista loppuivat. Menin sitten nukkumaan ja yöllä klo 4.00 menin käymään vessassa. Istuminen ei enää tuntunut yhtään kiristyksenä kohdunsuulla. Sitten kuuluikin blums. Hetken mietin, että ei voi olla..No niinhän siinä sitten kävi, että balonki tuli ulos. Soittelin sitten Jorviin josta käskettiin tulla aamulla joskus klo 8 jälkeen osastolle. Sinnepä sitten lähdettiin. Mulla ei ollut yhtään supistuksia tai mitään muita tuntemuksia. Meidät ohjattiin käyrille ja sieltä olohuoneeseen odottelemaan. Siellä sitten odoteltiin noin klo 11, jolloin viimein kätilö tuli sanomaan, että mulle tuodaan ruoka kohta, kun en ole enää kotiin lähdössä. Se tieto helpotti, viimeinkin jotain rupeaa tapahtumaan, eikä ainakaan joudu enää kotiin. 

Kun olin syönyt, sain viimein lepohuoneen, jonne päästiin odottelemaan. Edelleenkään ei mitään ihmeellisempiä tuntemuksia. Osastolla oli kiirettä, joten me saatiin odotella aikalailla, kun ei ollut mitään tuntemuksia/hätää. Sitten klo 13 tultiin sanomaan, että voidaan lähteä pariksi tunniksi pois osastolta vaikka kävelemään jos halutaan, että lääkäri tulee klo 15 katsomaan, miten jatketaan. Käytiin sitten vaeltelemassa ympäri sairaalaa ja kahvilassa. Sitten palattiin huoneeseen odottamaan lääkäriä. Sitten kestikin klo 16.30 asti ennen kuin lääkäri tuli. Mulle oltiin myös laitettu tippa ja antibiootti tippumaan, kun streptokokkinäyte oli ollut positiivinen. Lääkäri sitten päätti, että puhkaistaan kalvot ja katellaan siitä sitten eteenpäin. Kalvojen puhkaisu ei tuntunut miltään, hulvahti vaan kaikki vedet sängylle ja sitä lämmintä nestettä valuikin sitten vielä jonkin aikaan liikkuessa. Kalvojen puhkaisun jälkeen jotain pieniä supistuksia tuli silloin tällöin. 

Yöllä klo 01 sitten, kun synnytys ei ollut edennyt joten kanavaa oli vielä jäljellä ja auki olin suurinpiirtein sen 4-5cm, päädyttiin siihen, että mä voisin yrittää nukkua. Supistuksia tuli sen verran, että sanoin etten ilman lääkettä saa unta. Siispä sain pistoksena lihakseen kipulääkettä. Mies lähti myös käymään kotona viemään koiran ulos ja nukkumaan hetkeksi. Nukahdin ja heräsin lopulta supistuksiin. Alkuun odottelin hetken, mutta kun olivat niin kipeitä niin soittelin kelloa, että saisin kipulääkettä. Kello oli 03.00, huoneessa tuli käymään kätilö, ei omani, sanoi että laitetaan käyrille ja hän käy sitten juttelemassa oman kätilöni kanssa lääkityksestä. Mieheni saapui myös takaisin tässä vaiheessa. Tässä vaiheessa puristin tyynyä kaikin voimin ja itkukin tuli. Tästä alkoikin sitten pahiten mieleen jäänyt kokemus. Soitimme kelloa ja pyysimme jotain lääkettä kipuun, mutta aina tuli eri kätilö ja aina vaan käyrille ja jossain vaiheessa sain jopa parasetamolia suoneen..Jeps, se ei siis auta mulla edes päänsärkyyn saati sitten synnytyskipuun. Tätä jatkui klo 8.30 asti, jolloin minut siirrettiin suihkuun. Kätilö totesi, että mee sinne ennen kuin muuttuu ihan kärsimysnäytelmäksi tämä. Siihen mieheni totesi, että on tainut muuttua jo..Suihkussa istuin pallon päällä ja valutin kuumaa vettä päälleni seuraavan tunnin. Sitten tultiin kertomaan, että minulle on saatu synnytyssali valmiiksi, että voin siirtyä sinne.

Matka suihkusta saliin oli lyhyt, mutta se tuntui loputtomalta. Nojailin 3 kertaa matkan aikana pitkin seiniä, kun supisti ja sattui niin paljon. Viimein pääsin saliin, jossa alettiin laittaa kaikkia johtoja ym. minuun kiinni. Silloin saapui saliin käymään myös yökätilöni joka ei ollut minua sen klo 01 jälkeen nähnytkään. Hän sanoi minulle, että no nyt olet kipeän oloinen, että tätä tarkoitin kun sanoin silloin klo 01 ettet näytä siltä että synnyttäisit. Olin niin kipeä, etten pystynyt sanomaan siihen mitään, mutta olisi pitänyt sanoa, että hyvä tulla siihen nyt sanomaan kun et ole nähnyt minua lähes koko yönä ja kuinka kipeä olen ollut klo 03 lähtien. No sitten hän onneksi lähti ja salissa oleva kätilö oli aivan mahtava. Sain kokeilla ilokaasua, mutta siitä ei ollut hyötyä, enemmänkin naama puutui ja tuli huono olo. Siispä hylkäsin sen. Anestesialääkäri tuli pian laittamaan epiduraalin. Sen laittaminen ei kyllä tuntunut yhtään. Siitä puolen tunnin päästä tuli ihana autuus kun puudutus alkoi vaikuttamaan. Siinä sitten torkuin välillä ja sain oksitosiinia tipan kautta vauhdittamaan supistuksia. Aina 3 h välein sain uuden satsin epiduraaliin. klo 12 jälkeen mieheni kyseli arviota synnytyksen etenemisestä. Kätilö sanoi arvioivansa, että klo 15-16 syntyisi. Mies sai luvan lähteä pikaisesti käymään kotona ulkoiluttamassa koiran. Sain myös jossain vaiheessa budendaalipuudutuksen puuduttamaan paikallisesti. Kun mies oli saapunut ja kello oli 15 alettiin yrittämään ponnistamista, kun odottelusta huolimatta vauva ei enää itsenäisesti laskeutunut alaspäin. Yritin käydä myös vessassa, mutta en saanut mitään ulos, joten minut vielä katetroitiin ettei täysi rakko ole vauvan tiellä. 

Sitten alettiin ponnistamaan ja tekemään töitä vauvan ulos saamiseksi. Ensin tuntui, ettei mitään tapahdu, mutta saatiin vauvaa sitten pikkuhiljaa alaspäin. Puudutukset hävisi aikalailla tässä vaiheessa. Supistuksia en tuntenut ja kuulemma ponnistin ilman supistuksia. Mutta oli vaan pakko kun kipu jonka vauvan paikallaan olo aiheutti oli niin paha. Oli vaan pakko jatkaa. Lopulta klo 16.16 syntyi poikavauvamme. Mieheni itki ja nauroi saman aikaisesti. Siinä sitten ihmeteltiin kaveria joka jo rinnalla nosteli päätään. Sitten pääsin suihkuun ja sillä aikaa vauvasta otettiin mitat. Hän oli 52cm pitkä ja 4335g painoinen. Ihana poika, joka ei turhia itkeskellyt. Kaiken kaikkiaan synnytys siis kesti ti aamusta to iltapäivään. Muutama pieni repeämä tuli, jotka tikattiin. Sairaalasta päästiin sunnuntaina.Vauvan sokereita seurattiin ja la oli ainoastaan yksi liian matala arvo, minkä takia jouduttiin aloittamaan lisämaidot ja olemaan se yksi yö vielä sairaalassa.

No tässä nyt mahdollisimman lyhyesti selitettynä synnytys. Tämän jälkeen taisteltiin painonnousun kanssa vielä yli kuukausi, kun se ei meinannut nousta riittävästi. Sitten lopulta paino lähti nousuun, mutta edelleen meillä on pienet lisämaidot imetyksen lisäksi. En vaan enää jaksanut alkaa taistelemaan sen poistamiseksi. Huomenna poika on jo 4kk ja tänään maistettiin ekan kerran maissisosetta. Hirveetä vauhtia nuo kasvaa!! Mutta kaikki päättyi meillä siis hyvin onneksi peloistani huolimatta. Synnytyksestä jäi trauma, josta kävin vielä juttelemassa jälkikäteen kätilön kanssa. Lähinnä siis tuosta yöllisestä tapahtumasta, jolloin koin etten tullut kuulluksi enkä autetuksi.  Kätilö oli kyllä tosi mukava ja totesi myös että näin ei saisi käydä. Lupasi viedä viestiä osastolle, että pitää muistaa kommunikoida synnyttäjän kanssa, jotta tällaista olotilaa ei tulisi. No siitä on nyt ajan kanssa selvitty ja ajatuksissa on yrittää vielä joskus toista lasta.