Eilen huomasin, että olin näköjään yhden mustelman saanut vatsaan aikaiseksi pistämällä. Eilen pistin viimeiset Puregonit ja Orgalutranit. Tänään ois sit 21.20 Pregnylin pisto ja huomenna ei piikkejä. JEE! Vaikka pistäminen ei nyt niin kauheeta ole ollutkaan niin mieluummin oon pistämättä. Tänään on myös ollut koko päivän munasarjat arat. Kävellessä pitää mieluummin laahustaa vähän kun joka askeleella tärähdys tuntuu mahassa vähän ikävältä. Oli töissä myös pakko avata nappi housuista kun tuntu niin ahistavalta, lupasin työkaverille pitää housut kuitenkin jalassa ;)

Saa nähdä mitä tän iltanen lääke saa aikaiseksi, kun sairaanhoitaja vähän varoitteli, että voi tulla sit jo sellanen olo et rakkulat rupee olla valmiita. Huomenna ois illalla viel valmennuskurssikin, saa nähdä pääsenkö sinne. Jos olo on tukala niin jätän väliin, toisaalta siellä sais ajan kulumaan eikä koko ajan miettisi keskiviikon operaatiota. 

Fiilikset? No keskiviikko jännittää jo vähän. Eniten ehkä pelkään mitä siitä eteenpäin seuraa. Mitä jos yhtään ainoata alkiota ei saada aikaiseksi? En tiedä romahdanko vai osaanko ottaa sen jotenkin järkevästi. Koko ajan suhtaudun kaikkeen etuliitteellä "jos". En vaan uskalla yhtään luottaa siihen, että tulisin raskaaksi, saati että lapsi syntyisi. Tuntuu vähän, että tässä on vaan alkanut se väistämätön tie, jonka päätteeksi toteamme, että tästä haaveesta ei tullut totta. Mietin myös liikaa muita, joita tämä tulee koskettamaan. Se, että tuotamme pettymyksen esim. mieheni vanhemmille ja he eivät saakaa toivomiaan lapsenlapsia. Tiedän, että tämä on niin tyhmää ajattelua. Mutta tällaista vaan pieni pääni tuottaa. 

No mutta vartin päästä sekoittamaan tämän kierroksen viimeinen coctaili.