Vielä vajaa viikko testipäivään. En meinaa kyllä testata ennen sitä. Tietyllä tapaa tietysti vähän kiehtoisi, jos olisi jotain aavistuksia että plussa tulee, niin seurata viivojen vahvistumista. Mutta kun ei ole oikein mitään ihme oloja, vähän vatsaa menkkamaisesti nippailee, kylmätväreet tulee 1-2h lugesteronin jälkeen, nivusia särkee varsinkin lääkkeen laiton jälkeen ja säteilee reisiin, alaselkä kipuilee eli kaikenkaikkiaan samoja oireita kuin ennenkin lääkkeistä. Näin ollen odotan, että nega sieltä on testistä tulossa. Oon nyt kuitenkin yrittänyt vältellä ylimääräistä sokeria, kun nyt ei vielä sitä lääkitystä sokeriin ole. Jos sillä sit jotain merkitystä olisi ollut. 

No katse on jo siellä tulevassa uudessa hoitokieroksessa. Näyttäisi tuonne toukokuulle puoliväliin osuvan eli äitienpäivän jälkeen varmaankin alkaisi piikitys. Mietityttää vaan jo, että miten nuo lääkärissä käynnit tulee onnistumaan, kun mies vaihtaa työpaikkaa kohta ja sitten ei pääse enää niin helposti kesken päivän poistumaan työpaikalta. Mihinkä sitä sitten saa tuon lapsukaisen hoitoon. No täytyy toivoa, että muutamasta kaverista jotka äitiyslomalla, saisi apua. Mutta stressiä tuo varmasti tulee aiheuttamaan. Mietityttää myös jos hyperioireet onkin pahemmat kuin viimeksi ja ei päästäiskään tuoresiirtoon. Nyt kun se ainoa onnistuminen on tuoresiirrosta niin hirveää luottoa ei oo näihin pas:hin, kun niissä vaan negaa näyttää. Tietysti on vielä kaikki se, että saadaanko edes mitään alkioita aikaiseksi. Vaikka viimeksi saatiin 6 kpl, niin ikää ja läskiä tullut lisää, joten onnistuminen voi olla paljon kovemman työn takana. 

On muuten jännä, kun olen mukana muutamalla keskustelupalstalla. Siellä kun joku samaan aikaan piinaileva saa plussan ja ainakin jos niitä on kaksi tai enemmän, niin heti tulee se fiilis, että okei se oli siinä. Eihän millään palstalla voi enempää tulla plussia. Ihan siis typerää, kun kuinka se muka ois silleen säännöstelty, mut minkäs sille omille ajatuksilleen voi. Eihän niissä ajatuksissa aina mitään järkeä olekaan, varsinkaan näiden hoitojen aikana. 

Ens viikko siis vielä puidaan erinäisiä tunnelmia ja sit katse tulevaisuuteen.